torstai 31. toukokuuta 2012
Runoutta
Sinä-minä-runo
Jos minä olen vene, oletko sinä vesi?
Jos minä olen puun runko, oletko sinä sen juuret?
Jos minä olen kukka, oletko sinä mesi?
Jos minä olen ikkuna, oletko sinä sen karmit?
Minä olen prinssi, ole sinä prinsessa.
Sinä olet kedolla kasvava kukka, minä olen keto.
Oi onnea, unelmain!
Runoanalyysi
Runokirjaan Oi onnea, unelmain! on koottu Eino Leinon 33 tekemää runoa. Kokoamisen on tehnyt Katarina Yliruusi, ja kustantajana toimii Katharos Oy.
Oi onnea, Unelmain! on hyvin helppolukuinen, joka tekee siitä myös miellyttävän lukukokemuksen. Helppolukuisuutta tukee lähes jokaisessa runossa olevat riimit, joten lukijan ei tarvitse ponnistella saadakseen selvitettyä runon sanomaa. Riimien lisäksi joihinkin runoihin tuo sointuisuutta assonanssisuus, mutta kyseisiä säkeitä oli vain muutama.
Runoissa on havaittavissa pientä antiteesisuutta, mutta sen rooli ei ole hääppöinen. Sitä hiukan suuremmassa roolissa on polysyndetonisuus. Sidesanoja, etenkin ja-sanaa, on käytetty joissain runoissa reippaasti. Suurimpaan rooliin nostaisin parallelismin. Useat runot käsittelevät rakkautta, joten siitä puhutaan lähes säkeittäin.
Vaikka runot ovat hyvin kuvailevia, synestesiaa ei silti tahdo runoista löytyä. Ehkä juuri niidenyksinkertaisuus tekevät niistä niin kauniita. Näin ainakin minä ajattelen. Rakkaus-teema on hyvin korostetussa asemassa, mutta sehän tekee tästä runokirjasta mitä mainiointa kevätlukemista!
Runokirjaan Oi onnea, unelmain! on koottu Eino Leinon 33 tekemää runoa. Kokoamisen on tehnyt Katarina Yliruusi, ja kustantajana toimii Katharos Oy.
Oi onnea, Unelmain! on hyvin helppolukuinen, joka tekee siitä myös miellyttävän lukukokemuksen. Helppolukuisuutta tukee lähes jokaisessa runossa olevat riimit, joten lukijan ei tarvitse ponnistella saadakseen selvitettyä runon sanomaa. Riimien lisäksi joihinkin runoihin tuo sointuisuutta assonanssisuus, mutta kyseisiä säkeitä oli vain muutama.
Runoissa on havaittavissa pientä antiteesisuutta, mutta sen rooli ei ole hääppöinen. Sitä hiukan suuremmassa roolissa on polysyndetonisuus. Sidesanoja, etenkin ja-sanaa, on käytetty joissain runoissa reippaasti. Suurimpaan rooliin nostaisin parallelismin. Useat runot käsittelevät rakkautta, joten siitä puhutaan lähes säkeittäin.
Vaikka runot ovat hyvin kuvailevia, synestesiaa ei silti tahdo runoista löytyä. Ehkä juuri niidenyksinkertaisuus tekevät niistä niin kauniita. Näin ainakin minä ajattelen. Rakkaus-teema on hyvin korostetussa asemassa, mutta sehän tekee tästä runokirjasta mitä mainiointa kevätlukemista!
Seitsemäs rauhan kevät
Proosa-analyysi
Romaanin Seitsemäs rauhan kevät näkökulma on laaja, vaikka kerronta tapahtuukin lapsen kautta.Romaanissa eletään 1950-luvulla Virossa, jossa kommunistisen Neuvostoliiton vaikutus on suuri.
Päähenkilö on pieni tyttö, joka asuu äitinsä, isoisänsä ja enonsa kanssa maaseudulla. Isä on poissa komennuksella. Hän on luonteeltaan tuittupäinen ja kova inttämään. Romaanin miljöönä toimii lähes koko kirjan ajan tytön kotitalo maaseudulla. Talo sijaitsee pienessä kylässä metsän reunalla. Metsää kuvataan pelottavana paikkana. On vuosi1950 ja eletään sodan jälkeistä aikaa, joten mukavuuksia ei ole.
Kirjan alku on pitkäveteinen, jopa tylsä. Teksti on todella kuvailevaa, mutta juoni ei
liiku oikein minnekään. Sama tyyli tosin jatkuu koko kirjan ajan. Tämä tyyli tosin soveltuu hyvin juuri lapsen näkökulmasta kerrottuna. Käännekohtana voidaan pitää sitä, kun isä tulee komennukseltaan kotiin moottoripyörällään ja tuo mukanaan radion. Tuulahdus uudesta maailmasta. Koska kirjassa pysytään aina saman kylän ympärillä, mitään huippukohtaa on vaikea hahmottaa. Loppu ei ole yllättävä, mutta ei se arvattavakaan ole. Tämä johtuu siitä, että kirja pysyy koko ajan tylsällä,samalla kerrontatyylillä. Eli mitään ei oikeastaan tapahdu. Lopussa tyttö ja isoäiti kävelevät keväisessä metsässä. Ennen metsä oli ollut pelottava paikka, mutta nyt on tulossa uudet ajat ja kaikki tulee olemaan paremmin. Huonot ajat ovat ohi.
Kertoja on minämuotoinen päähenkilö, tyttölapsi. Hän on kaikkitietävä, ja välillä kertoja paljastaa jonkin tulevaisuuteen liittyvän seikan. Esimerkiksi: "Meidän piipusta nousi savu suoraan ylös, ovi oli selkoselällään ja isoäiti silppusi vajassa sialle ruohoa, rohdinesiliina edessä ja kyynärpäistä paikattu kretonkipusero päällä. Hänen kuolemaansa oli vielä kaheksantoista vuotta.".Kertoja on lisäksi näkyvä. Onhan hän sentään päähenkilö! Hän kuvaa itsensä sekä muiden tunteita ja ajatuksia, aikomuksia ja mielipiteitä. Vaikka kertojana toimiikin lapsi, hän on silti luotettava kertoja. Luotettavuus johtuu siitä, että kerronnassa näkyy piirteitä aikuisen hahmottamis ja kerrontatavasta. Lapsikertoja on tehokas keino saada romaanin tarkoitusperä toteutettua. Lapsen kautta voidaan kertoa sen
aikaisesta arjesta, ja siihen on helppo samaistua. Varsinkin jos on elänyt tuohon aikaan.Romaanin tempo on todella hidasta, ja tämän seikan takia se mielestäni polkee paikallaan pääsemättä mihinkään. Kirjassa viitataan useampaankin otteeseen tulevaan aikaan, mutta kirjassa ei koskaan päästä noin pitkälle, kuten tässä kohdassa: "Ehkä hän [isoäiti] aavisti, että vuoden 1978 elokuussa paistaa Viljandin Riian hautausmaan suurien puiden välissä komea tummanhehkuinen iltarusko.".Erityistä motiiviakaan ei ole helppo hamhottaa kirjan kerrontatyylin takia, mutta päähenkilö sanoo useampaan otteeseen, kuinka hän on maansa tulevaisuus ja miten kaikki aikuiset eivät tajua sitä!
Teemana on eräänlainen sisukkuus, jonka siivittäminä Viron kansa kunnostautuu sodan jälkeen ja voittaa synkkyyden. Kirja on varmasti paljon antoisampi lukukokemus virolaisille, sillä se on ikäänkuin aikamatka menneisyyteen. Tämän "portin" kautta pääsee kurkkaamaan, kuinka tuohon aikaan eleltiin.
Tyyliltään kirja on oleellisesti vanhahtavaa, miljööhän sijoittuu 1900-luvun puoliväliin!
Kun kerronta tapahtuu lapsen kautta, asiat sanotaan aika suoraan niinkuin lapsi niistä ajattelisi. Tämä jättää lukijalle pienen tulkinnanvaraisuuden. Paikka paikoin kirjassa on runoja. Yksi niistä menee näin:
Ei ole hyvää, ei ole huonoa aikaa.
On vain nyt ja on parastaikaa.
Mikä on alkanut jatkuu yhä.
Säilyy paha ja kestää hyvä.
Romaanin Seitsemäs rauhan kevät näkökulma on laaja, vaikka kerronta tapahtuukin lapsen kautta.Romaanissa eletään 1950-luvulla Virossa, jossa kommunistisen Neuvostoliiton vaikutus on suuri.
Päähenkilö on pieni tyttö, joka asuu äitinsä, isoisänsä ja enonsa kanssa maaseudulla. Isä on poissa komennuksella. Hän on luonteeltaan tuittupäinen ja kova inttämään. Romaanin miljöönä toimii lähes koko kirjan ajan tytön kotitalo maaseudulla. Talo sijaitsee pienessä kylässä metsän reunalla. Metsää kuvataan pelottavana paikkana. On vuosi1950 ja eletään sodan jälkeistä aikaa, joten mukavuuksia ei ole.
Kirjan alku on pitkäveteinen, jopa tylsä. Teksti on todella kuvailevaa, mutta juoni ei
liiku oikein minnekään. Sama tyyli tosin jatkuu koko kirjan ajan. Tämä tyyli tosin soveltuu hyvin juuri lapsen näkökulmasta kerrottuna. Käännekohtana voidaan pitää sitä, kun isä tulee komennukseltaan kotiin moottoripyörällään ja tuo mukanaan radion. Tuulahdus uudesta maailmasta. Koska kirjassa pysytään aina saman kylän ympärillä, mitään huippukohtaa on vaikea hahmottaa. Loppu ei ole yllättävä, mutta ei se arvattavakaan ole. Tämä johtuu siitä, että kirja pysyy koko ajan tylsällä,samalla kerrontatyylillä. Eli mitään ei oikeastaan tapahdu. Lopussa tyttö ja isoäiti kävelevät keväisessä metsässä. Ennen metsä oli ollut pelottava paikka, mutta nyt on tulossa uudet ajat ja kaikki tulee olemaan paremmin. Huonot ajat ovat ohi.
Kertoja on minämuotoinen päähenkilö, tyttölapsi. Hän on kaikkitietävä, ja välillä kertoja paljastaa jonkin tulevaisuuteen liittyvän seikan. Esimerkiksi: "Meidän piipusta nousi savu suoraan ylös, ovi oli selkoselällään ja isoäiti silppusi vajassa sialle ruohoa, rohdinesiliina edessä ja kyynärpäistä paikattu kretonkipusero päällä. Hänen kuolemaansa oli vielä kaheksantoista vuotta.".Kertoja on lisäksi näkyvä. Onhan hän sentään päähenkilö! Hän kuvaa itsensä sekä muiden tunteita ja ajatuksia, aikomuksia ja mielipiteitä. Vaikka kertojana toimiikin lapsi, hän on silti luotettava kertoja. Luotettavuus johtuu siitä, että kerronnassa näkyy piirteitä aikuisen hahmottamis ja kerrontatavasta. Lapsikertoja on tehokas keino saada romaanin tarkoitusperä toteutettua. Lapsen kautta voidaan kertoa sen
aikaisesta arjesta, ja siihen on helppo samaistua. Varsinkin jos on elänyt tuohon aikaan.Romaanin tempo on todella hidasta, ja tämän seikan takia se mielestäni polkee paikallaan pääsemättä mihinkään. Kirjassa viitataan useampaankin otteeseen tulevaan aikaan, mutta kirjassa ei koskaan päästä noin pitkälle, kuten tässä kohdassa: "Ehkä hän [isoäiti] aavisti, että vuoden 1978 elokuussa paistaa Viljandin Riian hautausmaan suurien puiden välissä komea tummanhehkuinen iltarusko.".Erityistä motiiviakaan ei ole helppo hamhottaa kirjan kerrontatyylin takia, mutta päähenkilö sanoo useampaan otteeseen, kuinka hän on maansa tulevaisuus ja miten kaikki aikuiset eivät tajua sitä!
Teemana on eräänlainen sisukkuus, jonka siivittäminä Viron kansa kunnostautuu sodan jälkeen ja voittaa synkkyyden. Kirja on varmasti paljon antoisampi lukukokemus virolaisille, sillä se on ikäänkuin aikamatka menneisyyteen. Tämän "portin" kautta pääsee kurkkaamaan, kuinka tuohon aikaan eleltiin.
Tyyliltään kirja on oleellisesti vanhahtavaa, miljööhän sijoittuu 1900-luvun puoliväliin!
Kun kerronta tapahtuu lapsen kautta, asiat sanotaan aika suoraan niinkuin lapsi niistä ajattelisi. Tämä jättää lukijalle pienen tulkinnanvaraisuuden. Paikka paikoin kirjassa on runoja. Yksi niistä menee näin:
Ei ole hyvää, ei ole huonoa aikaa.
On vain nyt ja on parastaikaa.
Mikä on alkanut jatkuu yhä.
Säilyy paha ja kestää hyvä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)